maanantai 26. syyskuuta 2016

26.9.2016

Tänään viimeistelimme Joonatanin ja Elmerin kanssa elokuva-analyysin elokuvasta Yksi lensi yli käen pesän. Teimme oman elokuva-analyysimme videomuodossa, jossa minä ja Elmeri toimimme lukijoina ja Joonatan kuvasi ja käsikirjoitti koko tekstin. Mielestäni elokuva-analyysistämme tuli hyvä ja sopivan hupaisa.

Itselläni alkaa huomenna kokeet, joista ensimmäisenä minulla on saksan koe. Eniten ongelmia minulla on kemiassa ja matematiikassa, joten olen tyytyväinen, jos pääsen kummastakin kokeesta läpi.

maanantai 5. syyskuuta 2016

Viestinnän tunti 5.9.2016


Nimeni on Heikki Koivumäki ja olen 16 vuotias poika Sammon keskuslukion viestintälinjalla. Asun Kangasalla. Tämän blogin ideana on pitää kirjaa omista viestinnän opiskeluistani. Joten tässä kooste ensimmäisestä tunnista blogin aikakaudella:

Tänään aloitin viestinnän blogini pitämisen. Kuitenkin sitä ennen viimeistelin kaverini Viljamin haastattelun. Haastattelu oli lyhyempi kuin mitä odotin, mutta tekstinlaatuun olin tyytyväinen.

Tästä lähtien pidän siis tätä blogia viestinnän opiskeluistani. Ainakin toivon niin.